Kotitöistä kiertää väite, jonka moni vanhempi on kuullut: lapset, jotka alkavat auttaa kotona kolmen tai neljän vuoden iässä, pärjäävät parikymppisinä muita paremmin. Lähteeksi mainitaan yleensä Minnesotan yliopisto.
Väitteen takana on Marty Rossmannin vuonna 2002 kirjoittama tiivistelmä yliopiston ResearchWorks-sarjassa. Rossmann analysoi uudelleen pitkittäisaineiston, jossa 84 lasta oli tutkittu esikouluiässä, noin 10- ja 15-vuotiaina sekä parikymppisinä. Menestys oli yhdistelmämittari, johon kuuluivat muun muassa koulutus, uran alku, ihmissuhteet ja päihteettömyys. Tiivistelmän mukaan kotitöiden aloittaminen vasta 15–16-vuotiaana näytti jopa kääntyvän itseään vastaan.
Tulosta ei ole julkaistu vertaisarvioidussa lehdessä, eikä sitä ole toistettu. Aineisto on pieni, ja yhteys on tilastollinen. Perheet, joissa kolmivuotias kantaa lautasensa, voivat erota monella muullakin tavalla perheistä, joissa hän ei kanna.
Kotitöitä ei silti kannata hylätä. Kannattaa katsoa, mitä tarkempi tutkimus näyttää.
Yhteys löytyi tehtävistä, joissa pitää pitää vaiheet mielessä
Australialaisen La Trobe -yliopiston tutkijat Tepper, Howell ja Bennett kysyivät 207 vanhemmalta, kuinka paljon heidän 5–13-vuotiaat lapsensa osallistuvat kotitöihin ja miten lasten toiminnanohjaus toimii arjessa. Mukana oli myös lapsia, joilla on kehityksellisiä erityispiirteitä.
Kun lapsen ikä, sukupuoli ja mahdollinen erityispiirre otettiin huomioon, kahdenlaiset kotityöt olivat yhteydessä parempaan työmuistiin ja estokykyyn. Toiset olivat tehtäviä, joissa lapsi huolehtii omista asioistaan. Toiset tehtiin koko perheen hyväksi. Lemmikin hoito ei ollut yhteydessä kumpaankaan.
Työmuisti tarkoittaa kykyä pitää tieto mielessä samalla, kun tekee jotain muuta. Estokyky on taito pysäyttää itsensä: jättää lelu hetkeksi ja palata tehtävään. Ne ovat samoja taitoja, joita koulussa tarvitaan tehtävänannon seuraamiseen.
Kotitöiden määrä oli yhteydessä muistiin ja malttiin, lemmikin hoito ei
Aineisto on vanhempien kyselyvastauksia yhdeltä ajankohdalta. Se ei kerro, kumpi tulee ensin. On yhtä mahdollista, että lapset, joiden toiminnanohjaus on jo vahva, osallistuvat helpommin kotitöihin ja että heitä myös pyydetään useammin.
Tutkimus mittasi, kuinka paljon lapset osallistuvat, ei sitä, kuinka hyvin tehtävät oli mitoitettu. Ikätasoisuus on tutkijoiden neuvo, ei tulos.
Tutkimus ei kerro, miksi lemmikin hoito jäi ilman yhteyttä. Yksi mahdollinen selitys on, että lemmikki muistuttaa itse: nälkäinen kissa ei jää huomaamatta. Tiskikone ei naukaise. Tämä on toimituksen tulkinta, ei tutkimuksen tulos.
Kun aikuinen muistuttaa, aikuinen tekee harjoituksen
Tästä seuraa arkinen mutta tärkeä havainto. Kotityö harjoittaa työmuistia vain, jos lapsi itse pitää vaiheet mielessä. Kun aikuinen muistuttaa jokaisesta vaiheesta, muistamisen tekee aikuinen, ja lapselle jää pelkkä suorittaminen.
Sama jako näkyy aikuisten välillä. Kotitalouksien työnjakoa tutkinut sosiologi Allison Daminger erottaa ajatustyössä neljä vaihetta: tarpeen ennakoinnin, vaihtoehtojen etsimisen, päätöksen ja seurannan. Lapsen kotityössä on samat vaiheet pienessä mittakaavassa. Huomaanko, että kenkiä ei ole viety paikalleen? Muistanko, mitä pitää tehdä seuraavaksi? Tarkistanko, tuliko valmista?
Jos aikuinen hoitaa ennakoinnin ja seurannan, lapsi harjoittelee vain keskimmäistä vaihetta. Se on silti hyvä alku. Harjoitus syvenee, kun aikuinen luovuttaa myös alun ja lopun, vähän kerrallaan.
Ikätasoinen tarkoittaa sitä, minkä lapsi muistaa ilman muistuttajaa
"Siivoa huoneesi" on aikuisen korvissa yksi tehtävä. Lapselle se on kymmeniä päätöksiä: mistä aloitan, mihin tämä kuuluu, riittääkö tämä. Kun lapsi viiden minuutin päästä leikkii legoilla, hän ei välttämättä ole tottelematon. Tehtävässä oli enemmän vaiheita kuin hänen työmuistinsa kantaa kerralla.
Ikätasoisuus ymmärretään usein väärin. Se ei tarkoita sitä, mihin lapsi teoriassa pystyy, vaan sitä, minkä hän pystyy tekemään ilman jatkuvaa ohjausta. Viisivuotias voi kantaa lautasensa tiskipöydälle. Sama viisivuotias ei välttämättä muista tehdä sitä ilman muistutusta, eikä hän osaa arvioida, milloin pöytä on valmis. Ensimmäinen on tehtävä. Jälkimmäinen on toiminnanohjausta, ja juuri sitä hän harjoittelee.
Käytännön mittari on yksinkertainen. Jos aikuinen joutuu ohjaamaan koko suorituksen ajan, tehtävä on liian iso. Silloin sitä ei kannata poistaa vaan pilkkoa.
Näin kotityöstä tulee harjoitus eikä neuvottelu
Alla olevat keinot ovat käytännön sovelluksia. Tutkimus ei ole testannut niitä erikseen.
Tarkistuslista
- Pilko tehtävä vaiheiksi, jotka lapsi pystyy pitämään mielessä. "Autot laatikkoon" ja "kirjat hyllyyn" ovat kaksi tehtävää. "Siivoa huone" on kymmenen.
- Sido tehtävä samaan kohtaan päivää. Kun lelut kerätään aina ennen iltasatua, lapsen ei tarvitse muistaa ajankohtaa, vain tehtävä.
- Tee jäljellä olevat vaiheet näkyviksi. Kuva- tai sanalista ovessa muistaa lapsen puolesta, jolloin aikuisen ei tarvitse olla muistilista.
- Lisää vaihe, kun edellinen sujuu ilman muistutusta. Kun lautanen kulkee tiskipöydälle itsestään, seuraava vaihe voi olla sen huuhtelu.
- Anna lapselle yksi kokonainen asia. Esimerkiksi kasvien kastelu viikon ajan: muistaminen, tekeminen ja sen huomaaminen, että multa on taas kuivaa. Aikuinen tarkistaa vasta viikon lopussa.
Viimeinen kohta on kokeista vaativin, koska siinä lapsi harjoittelee koko ketjua eikä vain sen keskikohtaa. Se on myös se osa kotityöstä, jota aikuiset harvimmin luovuttavat. Rahasta palkkiona kirjoitamme erikseen jutussa Taskuraha kotitöistä.
Tämän jutun näyttö ei kerro kotitöiden pitkän aikavälin vaikutuksista. Arjessa riittää vähempi: kasvi, joka on kasteltu ilman, että kukaan muistutti.