Vuonna 1998 kymmenessä yksityisessä päiväkodissa Haifassa tehtiin koe, joka kuulostaa ensin täysin järkevältä. Osa vanhemmista haki lapsensa myöhässä, jolloin hoitajan piti jäädä töihin sulkemisajan jälkeen. Neljän viikon seurannan jälkeen kuudessa päiväkodissa alettiin periä pientä sakkoa, jos lapsen haki yli kymmenen minuuttia myöhässä. Neljä päiväkotia jatkoi ennallaan vertailuryhmänä.
Myöhästelyt lisääntyivät selvästi. Kun sakko poistettiin seitsemännellätoista viikolla, ne jäivät yhtä korkealle tasolle.
Uri Gneezy ja Aldo Rustichini nimesivät tutkimuksensa sen selityksen mukaan: sakko on hinta. Heidän tulkintansa mukaan vanhemmat olivat ennen sakkoa voineet ajatella, että hoitaja jäi töihin anteliaisuuttaan eikä hänen kärsivällisyyttään sopinut käyttää hyväksi. Sakon jälkeen lisäajasta tuli palvelu, jolla oli hinta ja jota saattoi ostaa tarpeen mukaan. Ostamiseen ei liity syyllisyyttä. Kun sakko poistui, lisäajasta ei tullut takaisin hoitajan palvelusta. Tutkijoiden sanoin: kerran hyödyke, aina hyödyke.
Koe tehtiin aikuisilla, ja siinä perittiin maksua eikä maksettu palkkiota. Se kertoo silti jotain olennaista myös kotitöistä. Raha voi muuttaa sitä, millaisessa tilanteessa ihmiset ajattelevat olevansa, ja sen mukana syytä toimia.
Pienet lapset auttavat ilman palkkiota
Kotityökeskustelu alkaa usein oletuksesta, että lapsi ei auta ilman porkkanaa. Varhaisimmista vuosista kertova tutkimus antaa toisenlaisen kuvan.
Palkkio vähensi taaperoiden auttamista
Leipzigissä tehdyssä kokeessa aikuinen pudotti ”vahingossa” kynän tai paperipallon ja kurotti sitä turhaan. Noin 20 kuukauden ikäinen lapsi saattoi nostaa esineen ja ojentaa sen. Harjoitusvaiheessa osa lapsista sai jokaisesta avusta lelukuution, osa kiitosta ja osa ei mitään.
Myöhemmässä vaiheessa palkkioita ei enää annettu. Lelukuution saaneet lapset auttoivat nyt harvemmin kuin kehuja saaneet tai ilman palkkiota jääneet.
Tutkijat tulkitsivat, että jo pienten lasten auttaminen on sisäisesti motivoitunutta ja että aineellinen palkkio voi heikentää sitä. Koe oli pieni, 36 lasta, ja laboratoriossa tehty, joten se ei kerro, miten sama toimisi kouluikäisen ja viikkorahan kanssa.
Warnekenin ja Tomasellon koe ei todista, että jokainen palkkio pilaa auttamishalun. Se muistuttaa, että halu auttaa voi olla olemassa jo ennen kuin kukaan on maksanut siitä mitään. Silloin vanhemman tehtävä on lähinnä varoa, ettei sitä tahattomasti vaihdeta toiseen syyhyn.
Palkkioiden haitasta kiistellään, mutta kiista koskee rajoja
Decin, Koestnerin ja Ryanin meta-analyysi kokosi 128 koetta siitä, miten ulkoiset palkkiot vaikuttavat sisäiseen motivaatioon eli haluun tehdä jotain tekemisen itsensä vuoksi. Ennalta luvatut, konkreettiset palkkiot heikensivät sitä, kuinka paljon ihmiset tekivät tehtävää omasta halustaan, kun palkkiota ei enää ollut tarjolla. Haitta näytti olevan lapsilla suurempi kuin korkeakouluopiskelijoilla. Myönteinen palaute puolestaan lisäsi sekä vapaaehtoista tekemistä että koettua kiinnostusta.
Samassa Psychological Bulletinin numerossa julkaistiin kaksi vastinetta. Lepper, Henderlong ja Gingras pitivät päätulosta pääosin perusteltuna mutta varoittivat tulkitsemasta meta-analyysin keskiarvoja liian mekaanisesti. Eisenberger, Pierce ja Cameron kiistivät yleisen johtopäätöksen jyrkemmin. Jo heidän vastineensa otsikon mukaan palkkion vaikutus voi olla kielteinen, neutraali tai myönteinen.
Kiista ei ole ratkennut. Sen kotiin sopiva opetus on kuitenkin melko selvä. Vaara on suurin silloin, kun konkreettinen palkkio luvataan etukäteen tekemisestä, jota lapsi olisi muutenkin halunnut tehdä.
Tiskikone ei ole sama asia kuin pikkusisaruksen auttaminen
Harva lapsi tyhjentää tiskikonetta sisäisestä innostuksesta. Siksi palkkio ei yleensä ehdi syödä siitä mitään. Tavallisissa kotitöissä riski on toisaalla, samassa kohdassa kuin Haifan päiväkodeissa.
Kun kotityöllä on hinta, lapsi voi myös kieltäytyä kaupasta. ”Tällä viikolla en tarvitse rahaa” on täysin looginen vastaus hinnoiteltuun tehtävään. Perheen yhteisestä työstä tulee silloin neuvottelu, jossa aikuinen joutuu joko nostamaan hintaa tai tekemään työn itse.
Suurempi riski on tehtävissä, joihin lapsella on jo oma syy: lemmikin hoitaminen, pienemmän sisaruksen auttaminen tai ruoanlaittoon osallistuminen. Juuri näissä sisäinen motivaatio on olemassa, ja juuri niissä ennalta luvattu raha voi alkaa vastata kysymykseen ”miksi minä tätä teen”.
Kotitöillä on myös muuta arvoa kuin valmis lopputulos. Siitä, mitä tutkimus kertoo kotitöiden ja lapsen toiminnanohjauksen yhteydestä, kerromme jutussa Kotityöt ja lapsen toiminnanohjaus.
Viikkoraha on eri harjoitus
Taskurahalla on silti oma tehtävänsä. Se antaa lapselle mahdollisuuden tehdä oikeita, pieniä rahapäätöksiä ja nähdä niiden seuraukset: rahat loppuvat ennen lauantaita, tai säästö riittää lopulta siihen, mitä lapsi halusi.
Tämä harjoitus ei tarvitse kotitöitä toimiakseen. Se tarvitsee säännöllisyyttä ja lapsen omaa päätösvaltaa. Siitä, miten koti vaikuttaa nuoren talousosaamiseen, kerromme tarkemmin talouskasvatusta käsittelevässä jutussa.
Kun samaan järjestelyyn yritetään sovittaa sekä rahankäytön harjoittelu että kotitöiden tekeminen, kumpikin kärsii. Raha alkaa riippua siitä, mitä tänään ehdittiin tehdä, eikä lapsi voi suunnitella sen käyttöä. Kotityöt taas alkavat näyttää työltä, jonka voi jättää tekemättä, jos palkka ei kiinnosta.
Näin kaksi tavoitetta voi pitää erillään
Tarkistuslista
- Maksa viikkoraha samana päivänä joka viikko. Summa on vähemmän tärkeä kuin se, että lapsi voi luottaa siihen ja päättää sen käytöstä itse.
- Pidä perheen yhteinen työ hinnoittelemattomana. Tiskikone, oma huone ja yhteiset tavarat hoidetaan, koska kaikki asuvat samassa kodissa.
- Jos haluat maksaa, maksa lisätyöstä. Tehtävä, josta perhe muuten maksaisi jollekulle ulkopuoliselle, voi olla lapselle oikea työkeikka. Sopikaa hinnasta etukäteen.
- Kerro, mitä apu merkitsi. Meta-analyysissä myönteinen palaute lisäsi halua tehdä asioita omasta tahdosta. Tarkka palaute, kuten ”ehdimme bussiin, kun kattasit pöydän”, kertoo lapselle, että hänen tekemisellään oli väliä.
Mikään näistä ei takaa, että lapsi tekee kotityöt mielellään. Moni lapsi ei tee. Erottelu varmistaa vain, ettei raha vaihda syytä, jonka vuoksi niitä tehdään.
Kun lapsi seuraavan kerran kysyy, paljonko tiskikoneen tyhjentämisestä saa, vastaus voi olla ystävällinen ja lyhyt: ei mitään, koska me kaikki asumme täällä. Viikkoraha tulee lauantaina joka tapauksessa.
Kaksi tavoitetta ansaitsee kaksi keskustelua
Taimissa lapsen rahankäytön harjoittelu ja kotitöiden näkyvyys ovat erillisiä kokonaisuuksia — eivät yksi hinnasto. Erottelu ei ole tutkimuksella todistettu ratkaisu jokaiselle perheelle, vaan tapa pitää taloudellinen itseluottamus ja arjen vastuunjako omissa keskusteluissaan.